Minullakin on se viheliäinen vitsaus, migreeni. Usein migreeniä kuvataaan mediassa sähköpurkauksina aivoissa ja muuna tieteellisenä ilmiönä, minä kerron teille miltä se minusta tuntuu.

Ensimmäisen kerran sain “kohtauksen” sinä päivänä kuin Prinsessa Diana kuoli. Katselin sängyn päältä televisiota ja kuvia onnettomuuspaikalta, siitä pitkästä tunnelista, kun huomasin, etten oikein näe kunnill. Kohta alkoi puutumaan toinen puoli kasvoista, sekä kädet ja jalat ja aika säikähtäneenä mietin, mitä ihmettä oli tapahtumassa. Lopulta hävisi puhekyky ja sanat katosivat päästä. Ymmärsin kyllä kaiken, mitä ympärillä tapahtui, mutta en pystynyt tuottamaan minkäänlaista järkevää lausetta.

Tuon jälkeen kävin kaikissa mahdollisissa tutkimuksissa  ja pään kuvissa, mitään erityistä syytä kohtaukselle ei löytynyt. Näitä alkoi tulla yhä useammin, kesken lenkkien ja autolla ajamisen. Kaikki kokeet aina puhtaat näin lääketieteellisesti, eli ei mitään “muuta syytä” kuin migreeni. Haastava aurallinen migreeni.

Aurat tulevat silmiin, sellaisina sähkövirran näköisenä säreilynä. Aurat voivat olla sahalaitoja, ympyröitä, alueita että et vain näe, ns. mustia aukkoja. En näe koko näkökentällä, näen vain osan ja pystyn havainnoimaankin vain osan. Esimerkiksi pöydältä en näe / tajua / havannoi kuin osan pöydällä olevista tavaroista, puolet jää täysin näkemättä. En huomaa vieressä kävelijää ja saatan kävellä päälle. Ja vaikka tiedän, että asia on noin, en silti kohtauksen aikana ymmärrä “katsoa paremmin”. Ajatus on kuin betoniin valettua, ei minkäänlaista joustoa tai keinoa hallita tilannetta paremmin.

Merkkejä kohtauksen alkamiseen on useita, aina niitä ei kyllä huomaa. Useamman päivän ajan en näe itseäni peilistä kunnolla ja lopulta “katoan kokonaan”. Sitä on hankala selittää. Hajuaisti on herkistynyt, kaikki tuoksut tunnen entistä vahvemmin. Sanat alkavat katoamaan, puhun yhä enemmän väärinpäin kuin normaalisti, ja pikkuisen hitaammat kierrokset on muutenkin hoksottimissa. Olen myös hermostunut, ilman näennäistä syytä. Kaikki ärsykkeet alkavat hitaasti kasvamaan suuremmiksi, ja useinmiten jälkikäteen tajuan, että kyse on ollut migreenin alkuoireista.

En ole löytänyt oikein järkeviä syitä siihen, mikä minulla kohtauksen laukaisee. Kova kiire, ja aikatauluissa pysyminen on aika varma keino saada kohtaus päälle. Hajuvesiosastot ja kirkas auringonpaiste keväällä toimii melko varmasti myös. Suurin osa kohtauksista tulee minulle täysin puskista, tälläkin viikolla heräsin aamulla niin, etten näe. On ikävä tunne avata silmät, ja huomata, että aurat on vallanneet koko näkökentän ja varsinkin tiedostaa, että koko loppupäivä tulee menemään sitten “tutkalla”.

Migreeniä on vaikea ymmärtää, jos sitä ei ole itsellä. Toisilla kohtaus tekee jäätävän päänsäryn, minulla katoaa ymmärrys ja sanat. Ja näkö. Päänsärky jatkuu pantana niskassa koko päivän, vaikka lääkkeitä söisi enemmän kuin määrä olisi. En nykyään enää säikähdä suuria kohtauksia, joissa häviää tunto. Olen tulkinnut vähän itse, että riippuen missä kohdassa migreeni kulloinkin on, häviää minulla joko tunto kasvoista tai kielestä ja kurkusta. Enkä kyllä voi väittää, etteikö se ole äärimmäisen epämukavaa, kun nielaisemista pitää ihan erikseen ajatella. Tulkinta saattaa olla väärä, ja jos jollakin on tuohon lisättävää, niin todellakin saa vinkata!

Migreeni rassaa niin minua kuin muitakin perheeseen kuuluvia. Lapset hiljenee kuin taikaiskusta, kun kerron migreenin tulleen. En kestä ollenkaan ääniä, pienet kilahdukset kuulostaa patarummun paukkeelta ja viiltää läpi pään. Tietokoneet, televisiot ja puhelimet tulvii levottomana aaltona tietoisuuteen, joten suljen nämä laitteet tai pyydän laittamaan ne hyvin, hyvin hiljaiselle.

Rassaavaa on myös se, että kun kohtaus sinänsä on ohi, eli näen taas itseni peilistä ja aurat ovat kadonneet, en kuitenkaan ole ihan se sama Sonja kuin ennen. Saatan jäädä miettimään hyvin yksinkertaisia asioita, kuten miten nämä kengännauhat nyt sidotaankaan. Elämän normaalit automaatiot jäävät tauolle aika pitkäksikin aikaa. En oikein jaksa puhua, enkä ottaa kantaa mihinkään. Keskustelut on uskomattoman yksinkertaisia ja tipun kärryiltä tuon tuosta. Parhaimmatkaan vitsit ei naurata, vaikka yleensä nauru on hyvinkin herkässä, kuin vasta monien monien tuntien jälkeen. Viimeksi aamumigreenin jälkeen vasta nukkumaan mennessä nauratti tämä kuva.

Sitä tuntee migreenin jälkeen itsensä vähän kuin ulkoavaruudesta tippuneelta! Kaikki näyttää ja tuntuu jotenkin vieraalta, ja on olo, että on itselleenkin vieras. Oma ääni kaikuu päässä, minä kuulen sen samalla tavalla kuin oma puhe olisi nauhoitettu nauhalle! Tiedät varmaan, että oma ääni kuulostaa ihan erilaiselta nauhoitettuna ja itse kuunneltuna, kuin se kuuluu sinun omiin korviin. Minun oma puhe kuuluu päässä “kaiuttimista”, tätäkin on hankalaa kuvata. Kaikista eniten haluaisi vain karvalakin päähän, pimeään huoneeseen ja peiton alle. Sinne odottamaan, että maailma tuntuu jälleen ihan normaalilta maailmalta. Ja muistaa, että tuolin nimi on tuoli.

Väsymyksen määrä on mittaamaton, eli vaikka aurat ovat ohi ja varsinainen “purkaus” jo mennyttä, menee minulla valitettavasti koko päivä toipuessa. Tai ehkä seuraavaakin päivää, jos migreeni on saapunut vieraaksi illalla. Kuin sormia napauttamalla monet suunnitelmat täytyy unohtaa, lakaista ne vain pois. Mielenkiintoista on se, että kun joudun migreenin vuoksi luopumaan omista menoistani, minua ei harmita. Nuo kohtaukset ovat sen verran lannistavia, voimakkaita ja voimia vieviä, ja tiedän varsin hyvin, ettei minulla ole mitään osaa eikä arpaa tähän asiaan. Hanskat voi tiputtaa siihen paikkaan, ja jäädä odottamaan.

Jos olen jatkanut töiden tekemistä, kirjoittamista ja kommentoimista liian aikaisin migreenin jälkeen, seuraavana päivänä huomaan, että sinne tänne on tullut kirjoiteltua humalaiselta vaikuttavaa tekstiä. Eli vaikka kuinka yrittäisin olla migreenin kanssa sinut ja jatkaa suoraan normaalia elämää sen jälkeen, ei se vain yksinkertaisesti onnistu. Joillekin asioille ei vain mahda mitään. Terkkuja sulle tähän päivään, kiitos kun luit! Toivottavasti osasin sinulle kuvata, miltä migreeni tuntuu ainakin minun päässä.

Jos haluat olla yhteydessä, laita viestiä sonja.rasanen@gmail.com tai laita viestiä messengerissä 🙂