Minua ei ole voinut vähempää kiinnostaa mikää muu nuoruudessani kuin ruuanlaitto. Yläasteella kotitalous tuli käytyä vain pakollisena, en todellakaan ottanut sitä enää valinnaisiin. Lukion jälkeen menin ammattikouluun lukemaan lähihoitajaksi. Siellä muut luokan tytöt leipoi mitä ihanampia leipomuksia, kun itse lähinnä mietin mistä erottaa vehnäjauhon perunajauhoista….

En ole ollut koskaan kiinnostunut ruuasta tai sen valmistamisesta, söin elääkseni leipää ja näkkäriä ja hyvin elinkin – ylipainoa kertyi reippaasti! Lopulta, kun aloin saamaan lapsia, oli yksinkertaisesti pakko opetella laittamaan edes jotain. Soitin tuttavilleni mitä ihmeellisempiä puheluita: voiko riisiä pakastaa? Mitä on pasta???? Ai makaronia… no voiko makaronia sitten pakastaa? En olisi millään jaksanut keittää joka päivä uusia lisukkeita, olisin tehnyt ison kattilan kerralla ja käyttänyt sitten pakastimesta tarpeen tullen….

Miten tehdään kanaa? Entä kanankoipia? Miten jauhelihakastike? Miten kasvikset höyrytetään? Eikö teillä pala puurot ja keitot pohjaan? Olen todellaki ollut todella surkea ruuanlaittaja…!

Lapset sain tukipuheluiden myötä syötettyä, mutta oma ruokailu alkoi kiinnostamaan vasta 35 vuotiaana…… Opiskelu piti aloittaa täysin alusta – mikä on öljy, mitä on haitallinen rasva, minkä verran rasvoja, mikä on kuitu, paljonko vettä, miten kasviksia käytetään jne jne jne. Ihan pieni huomautus: olin tuossa vaiheessa jo lukenut sairaanhoitajaksi kiitettävin arvosanoinkin vielä, eli koulutus ei takaa todellakaan hoitajan tietämystä ravitsemuksesta. Voisinpa laittaa tähän todistusaineistona jopa kuvan stipendistä, jonka sain opintomenestyksestäni…

Kun lopulta innostuin ruuasta ja painonhallinnasta, aloin pitämään samalla myös elämäntapamuutokseen ohjaavia ryhmiä, ja ihmiset alkoivat pyytämään minulta reseptejä – minulta!  En muista mitä ympäripyöreää vastailin, mutta taisin selvitä reseptien kyselyistä aina rimaa hipoen. Minusta on hauskaa ajatella sitä aikaa, mistä lähdin ja samalla tiedostan sen, että yksinkertaisesti en voi olla ainoa! Moni varmasti elää tälläkin hetkellä vain leivällä ja eineksillä, ja monilla paino-ongelmaisilla on sama tilanne – ei osata laittaa perusruokaa.

Asiakkaiden kysymykset olivat samoja oikeastaan aina – saako syödä sitä ja tätä ja kysyttiin esimerkiksi voiko hernekeittoa syödä. Nämä kysymykset ja ihmisten ohjaaminen kestävään ravitsemukseen olivat juuri niitä samoja kuin mitä itsekin olin miettinyt, ja herne kerrallaan selvittänyt.

Olen oppinut, että vaikka pudottaa painoa tai tekee elämäntapojen muutosta, on paras valinta perinteinen suomalainen ruoka. Ei ruokailun tarvitse olla vaikeaa kikkailua, harvinaisia yrttejä täynnä. Superfoodeilla voi täyttää omaa ravitsemustaan, mutta oikotie onneen ne eivät ole. Tiedän sen, että monikaan ei edes rohkene tunnustaa, että on yhtä huono ruuan laittaja kuin mitä minä olen ollut. En nytkään ole mikään gourmetkokki enkä yritä sellainen edes olla –  teen ja ohjaan ruokailuun kestäviä ratkaisuja, eikä silloin asiakkaan motivaatio lopu, kun ne “guatemalasta tilatut jauhot” loppuvat….

Ruualla voi todellakin kohentaa omaa oloaan, eikä silti tarvitse alkaa harrastamaan liian vaikeita reseptejä tai liian pieniä annoksia. Nälkäkuurit eivät ole johtaneett ainakaan itseni kohdalla muuhun kuin painon nousemiseen takaisin lähtölukemiin. Jos haikailet samaa, eli pudottaa painoa reilusti kuten minä tein, joudut kyllä itse opiskelemaan myös ruokavalion sisältöä. Jos teet aina “kuten valmentaja sanoo”, et tiedä mitä tehdä, kun valmentaja häviää. Opettele miksi syöt proteiineja, miksi hiilihydraatteja. Mistä saat rasvat ja mieti, miten sinun arjessa tuon kaiken saa loksahtamaan paikalleen joka päivä. Opettele myös ennakoimaan, mieti useamman päivän ruuat ennen kuin menet kauppaan.

Kun lopulta huomaat, että hiljaa mielessäsi jo automaattisesti ynnäilet paljonko olet syönyt rasvoja, paljonko kuituja, tiedät oppineesi. Silloin olet todella vakaalla pohjalla onnistua, ruokailusta on syntynyt sinulle luonnollinen tapa toimia! Varsinkin kun huomaat, että tulokset todellakin onnistuvat ihan perinteisellä ruokailulla. Voit syödä samaa ruokaa kuin muu perhe, ihan pienillä muutoksilla ehkä hiilihydraattien määrään. Tuunaat perunamuussia vaikka porkkana-perunamuussiksi, otat sitä suhteessa vähemmän kuin lapset, salaattia puolet lautasesta ja kämmenen kokoinen pala proteiinia. Se on siinä. Eikö kuulosta todella yksinkertaiselta!

Haluan korostaa myös sitä, että myös minulla ruokailun opetteleminen on ollut hidasta. Muutoksia on tapahtunut vuosien varrella rauhallisesti ja nyt kuuden vuoden jälkeen jopa mehustan säännöllisesti. Minä, joka suhtauduin ylimielisesti kaikkeen ruokailuun liittyviin asioihin. Tiedän, että on olemassa moni monia monia kikkoja sen lisäksi, mitä itse nyt teen. Pikkuhiljaa eteenpäin, yhä itsekin. Muistathan vielä, ettei sinun olo ole mennyt kehnoksi parissa viikossa, joten anna omalle keholle myös aikaa muuttua ruokailun mukana. Ei ole mitään kiirettä, tee asiat vakaasti ja etene asioissa eteenpäin päättäväisesti, asia kerrallaan.

Kyllä onnistut, sillä minäkin onnistuin, vuosien jojoilun jälkeen lopulta niin tein.