Osa 3 – Miten sitten tein tulokseni

Miten sitten tein tulokseni? Ensi alkuun ateriankorvikkeilla ja voin käsi sydämellä yhä vannoa, että se oli minulle helpoin ratkaisu. En ole kodinhengetär, että rakastaisin laittaa ruokaa ja kokeilla uusia reseptejä. Lisäksi siinä vaiheessa, kun otin oman painoni omaan haltuuni enkä suostunut elämään enää väärässä kropassa, minulla oli kolme lasta. Pieniä poikia, joista nuorin oli vasta noin vuoden. Asuimme maalla, olin päivät yksin ja päivät täyttyi niistä kodinhoidollista töistä….

 

Siihen asti olin tottunut syömään lasten ruokien “jämiä”, ne makaronilaatikot lasten lautasilta, kun olivat lopettaneet oma ruokailunsa. Enkä suinkaan siitä syystä, etteri ruokaa saa heittää roskiin vaan syömisen ilosta. Napsin päivän mittaan lukemattomat määrät kaloreita, kun syö ruokien loput, leivät, keksit….. kyllä moni äiti tämän tietää, miten paljon suu käy kuin huomaamatta.

 

Oli siis iso työ lopettaa tuo napsiminen. Kävellä päättäisesti lasten ruokien loppujen kanssa kohti roskista ja heittää ne sinne. Samoin ne leivät ja puoliksi syödyt pullat; odottamaan ehkä seuraavaa välipalaa jääkaappiin (kuka niitä muuten oikeasti syö?? ) tai nakata nekin suoraan roskikseen. Vielä suurempi työ oli lopettaa itsensä kiittäminen irtokarkeilla. Huh huh huh…. mieletöntä. Söin karkkia viikossa OIKEASTI 1-2kg, siis kiloa. Jos joku sanoo, ettei sokeri aiheuta riippuvuutta, niin höpö höpö. Ehkä siinä on takana ns. sokeriteollisuus, joka haluaa pitää yllä uskoa, ettei näin olisi. Seison selkä suorana ja sanon että kyllä aiheuttaa. Kokeilin syödä porkkanoita ja kaalia, salaatteja jne, mutta missään nimessä en saanut samaa tyydytystä.

 

Olen liikkunut oikeastaan aina. Muutama vuosi jäi väliin “hyvällä tekosyyllä”; liikaa lapsia ja synkkä elämä. Ja syytä en tietenkään nähnyt itsessäni, ja tuhlasin energiaani etsiessä syytä omaan olotilaani ulkopuolelta; perheestä ja asuinpaikasta. Kun taistelin uuden elämän alkuun enkä osannut olla syömättä, aloin liikkumaan uudelleen. En pysty sanoin kuvaamaan sitä ahdistusta ja itseinhoa.

 

En pystynyt tekemään vatsalihaksia tai etunojia tai mitään, niin että kukaan perheestä olisi nähnyt. Ei mies eikä lapset. Ärsytti oma huono kunto ja lihavat reidet, halusin puhista ja hikoilla aivan yksin, ilman mitään keskeytystä. Jos joku sattui tulemaan kurkkimaan mitä touhuan, koin sen äärimmäisen ärsyttävänä ja yleensä jopa lopettaa tekemisen. Suutuin todella paljon ja syytin tietysti mielessäni (ja ääneenkin) näitä muita, jotka eivät antaneet minulle aikaa liikkua ja yrittää saada elämä haltuun.

 

Kotona treenaaminen ei ole helppoa. Miten saada irti tehot treeneistä, ettei vain laiskottele ja vähän heittele sitä jalkaa sinne päin. Netti on täynnä jos jonkinlaista treeniä, ohjeita syömiseen, tsemppareita ja esimerkkejä, ettei se siitä kiinni ole. Minun onnekseni olin liikkunut paljon aiemmin, niin tunnistin milloin treenaan liian kevyesti. Miten hengästyä riittävästi, osaa edes hengittää. Entä jos muut kuulee, mitä olen aloittanut tekemään… mitä se ukkokin sanoo. No, minulla ei todellakaan ollut tuota ongelmaa, silloinen aviomies tuki kyllä minua asiassa kuin asiassa –  vika oli itsessä. Hartaasti jatkoin treenaamista. Muutto maalle ja se ympäristö ahdisti; olin menettänyt yhden parhaimmista ystävä-piireistäni ikinä, kun muutin Joensuuhun Järvenpäästä- Kokeiltiin perhekerhoja, mutta kun et kuulu joukkoon. Ei ne lapsetkaan viihtyneet, joten päätettiin sitten päätettiin olla kotona.

 

Jossain vaiheessa ostin itselleni kotiin spinningpyörän, en suinkaan rasvanpolttoon, vaan psykoterapiavälineeksi. Muistin, miten kovasti hengittäminen ja omaan tekemiseen keskittyminen puhdisti päätä – ja näin kävi nytkin. Olin käynyt spinning eli sisäpyöräilyohjaajan peruskurssit, ja vetänyt tunteja etelä-suomessa. Ajattelin, että olisipa kiva täälläkin! Löysin paikan missä ohjata tunti pari viikossa ja otin sen innolla vastaan. Tavat tuntien vetämisessä oli….no, vähintäänkin tuhat tähti vuotta.

 

Aloin tietenkin vetämään tunteja koulutukseni mukaan, joka poikkesi täkäläisestä tyylistä täysin. Ihmiset osaa olla ajattelemattomia; vitsiksi (?) heitetty kommentti, -”Miten sulla oma kunto riittää” asiakkaalta vei itsetuntoa yhä enemmän. Vaihdoin tyyliä, omat suojamuurit yhä korkeammalle ja painoa raivokkaammin pois.

 

Huomaat varmasti, että olen tehnyt sen saman työn ja taistelun kuin sinäkin joudut tekemään. Painonpudottaminen on niin paljon muuta kuin ruokien mittaamista –  ja tästä syystä minun tyylinen auttaa muita poikkeaa täysin muista. Satsaan enemmän pään asioihin, kuin sykemittareihin ja kulloisenkin ruokatrendin seuraamiseen. Minulla on oma tyyli, yksinkertainen ruokailuohje ja yritän päästä kontaktiin ihmisten kanssa “sillä ihmisen kohtaavalla”  tasolla.

 

Kaikki eivät siihen ole valmiita, saattavat ahdistua ja ihmetellä, miten keskustelenkin ihan muusta kuin paljonko se kana-annos saa painaa. Koska olen oman polkuni käynyt, ja teen sitä yhä, tiedän mikä tässä on tärkeintä. Ei painonpudotus ole vain suoritus, siksi niin moni epäonnistuu siinä tuloksen tekemisessä.

 

Irtipäästäminen, kärsivällisyys, omassa itsessä pysyminen, tuloksen visualisointi…. aiheita on monia. Tuloksessa pysyminen ja ylipäänsä sen aloittaminen, lähtee monilla näistä aiheista, kuten minulla. Ymmärtää ne itseluodut esteet painonpudotukseen ja uuteen elämään, totuuden kaunistelu ja sekä sen kauhistelu. Minunkin piti ensin erottaa itseni muista, ja ottaa vastaan ne kommentit, mitä smoothiet ja kapselit aiheutti. -” No nyt se käyttää sitten tuommoisia!!!! “ – “ Onkohan noita edes tutkittu?” -” Lopeta jo” – “ Eikö sitä voi oikeaa ruokaakin syödä”  -” Siis sulla on mukana nuo reissussakin??”

 

Ja lukematon määrä  ignooraamista – ei kommentoida, käännetään selkä. Ei haluta nähdä, ei keskustella, ei edes hengittää sinuun päin, kun olet tuommoisen aloittanut. Minä olen tämän tien käynyt, enkä kaunistele teille asioita. Minun kokemus on tietysti minun kokemus, ja todella toivon, että se on sinulle helpompi.

 

Rahasta tämä ei ole kiinni. Jos on valmis satsaamaan edes muutaman kuukauden tähän, jättämään muutaman reissun väliin sitä varten, että rahat riittävät uuden elämän haltuun ottamiseen – kuljen rinnalla. Otan asiakkaiden haasteet lähelle itseäni, ja ne asiakkaat, jotka eivät ole valmiita avautumaan ja motivoitumaan; minua harmittaa heidän puolesta. Ei siksi, että minä epäonnistuisin vaan siksi, että aloituksen aika oli väärä. Väkisin en voi tukea ja auttaa ketään; muutaman kerran otan yhteyttä ja kuulostelen, sitten minunkin on päästettävä irti jos kontaktia ei synny. Autan ihmisiä yksi kerrallaan ja varsinkin naisia, kotiäitejä, yksinäisiä, eronneita, yksinhuoltajia….. Kyllä meistä löytyy se voima, joka auttaa löytämään sen oikean sinun.

 

Blogini jatkuu, ja niiden lisäksi videoita omasta elämästä – huumorin kukka on kaunein kukka. Avaan elämääni lasten kanssa, kotona treenaamisesta, töiden tekemisestä yrittäjänä, ryhmien vetämisestä jne. Teen töitä myös verkostomarkkinoinnissa – Tämä pelottaa monia ja jotkut kavahtaa karkuun -vaikka monet tuotteet verkostoissa on todellakin laadukkaampia kuin kaupoissa.

 

Käy myös kurkkaamassa valmentaja-palveluitani.. 🙂 Olen keräämässä nyt yhteen 10, max 15 naista 3.7 alkavaan 4kk projektiin. Sillä ei ole mitään väliä, missä asut – voit asua vaikka Espanjassa tai Rovaniemellä ja täällä Joensuussa. Valmennan teidät saamaan kiinni omasta elämänhallinnastanne, ja päästämään irti niin monista hyvinvointiin liittyvistä säännöistä – niitähän ei oikeasti ole edes olemassa.